Aiemmat palkitut

2018: Anna Kärkkäinen

Annan upea työ vanhusten ja kehitysvammaisten hyväksi Onnela-kodissa sai kainuulaiset kirjoittamaan monia upeita ilmiantoja. Kaikissa ehdotuksissa huokui Annan aito tapa kohdata ihmisiä, luoda uutta ja kehittää sisältörikasta elämää ympärilleen. Anna tekee työtään suunnattoman suurella sydämmellä aidosta välittämisestä ihmisiä kohtaan hyväksyen ja arvostaen heitä juuri sellaisena kuin he ovat.

 

 

2016: Paula Valtanen

Vuoden 2016 Positiivisimmaksi kainuulaiseksi valittiin Kajaanin Vuolijoella asuva ja työtä tekevä sairaanhoitaja Paula Valtanen.

Häntä kuvailtiin iloiseksi, neuvovaksi ja asiantuntevaksi – ihmiseksi, jota ilman Vuolijoen asukkaat olisivat pulassa. Perusteluista huokui arvostus Paulan Valtasen persoonaa, ammattitaitoa ja asennetta kohtaan. Hän sai kilpailun aikana selkeästi eniten ääniä.

Hakemuksista positiivisimpana palkittiin Kaisa Taluksen hakemus, jossa oli selkeästi nähty vaivaa, joka erottui sanaleikeillään ja iloisella sisällöllään muista hakemuksista edukseen. Hakemuksessa oli kuvailtu selkeästi ehdokkaan positiivinen panos yhteisön hyväksi.

Kainuun Sanomat, julkaistu 12.4.2017.

2015: Kari Hynynen

Vuoden 2015 Positiivisimmaksi Kainuulaiseksi valittiin kilpailuun tulleiden ehdotusten perusteella kajaanilainen terveyskeskuslääkäri Kari Hynynen. Perusteluissa Hynystä kiiteltiin mm. loputtomasta ystävällisyydesta ja empaattisuudesta asiakkaitaan kohtaan sekä asiantuntemuksesta ja perusteellisesta paneutumisesta potilaan tilanteeseen. Palkittu perheineen oli erittäin otettu valinnastaan. Valinnasta saatiin paljon positiivista palautetta erityisesti myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä.

2014: Tuukka Myllymäki

Vuoden Positiivisimmaksi Kainuulaiseksi valittiin vuonna 2014 kainuulainen on radiojuontaja Tuukka Myllymäki. Vuoden positiivisin kainuulainen 2014 –äänestys järjestettiin poikkeuksellisesti seuraavan vuoden alussa. Kansalaiset pääsivät kolmatta kertaa äänestämään vuoden positiivisinta, voittajaehdokkaita oli kaksikymmentä. Myllymäki voitti selkeällä erolla seuraavana olleeseen. Perusteluissa mainittiin hänen energisyytensä sekä positiivinen suhtautuminen asioihin, joka tarttuu radion välityksellä myös kuulijoihin.

Palkinto luovutettiin 12.2. Voittaja oli selvästi iloinen, mutta myös liikuttunut saamastaan tunnustuksesta. Lisää tunnelmia voit lukea Yle Kainuun sekä Kainuun Sanomien uutisista.

2013: Sari Rusanen

Kainuulaiseksi 2013 valittiin ylivoimaisesti eniten ehdotuksia kerännyt Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen.

Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen palkittiin keskiviikkona 27.11 Kajaanin Nuorkauppakamarin järjestämässä palkinnonjakotilaisuudessa. Toiminnanjohtaja Rusasen valinnan perusteluina olivat muun muassa; ”Ystävällinen, auttavainen, tulee toimeen kaikkien kanssa ja tekee töitä kovasti koko Kainuun sekä Kuhmon Kamarimusiikin hyväksi. Sari on yksinkertaisesti positiivinen henkilö. Sari on yhteistyökykyinen niin Kainuussa kuin ulkomaillakin. Tuskin tarvitsee perustella, jos ihmisen tuntee. Sari on todellinen Kainuun lähettiläs!” Ohessa vain muutamia Rusasen saamia perusteluja, mutta yksi yhteinen tekijä oli kuitenkin kaikissa ehdotuksissa eli positiivisuus.

Vuoden Positiivisin Kainuulainen 2013 valinta järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa avointen ehdotusten pohjalta ja saatu ehdotusten määrä yllätti järjestäjät erittäin positiivisesti. Vuoden Positiivinen Kainuulainen tullaan jatkossakin valitsemaan kainuulaisten ehdottamista henkilöistä.

Palkinnonjakotilaisuudessa arvottiin myös ehdottaneiden kesken Silmäaseman lahjoittama pääpalkinto sekä Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkisen lahjoittamat tuotelahjat. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kajaanin Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneita Vuoden Positiivisin Kainuulainen -projektissa ovat muun muassa Kainuun Sanomat, Kainuun OP –liitto, Oulun läänin metsäkonealan työntekijät os. 145, Kukkakeskus, Huoneistokeskus ja Hiusstudio FU sekä Kajaanin Silmäasema.

2012: Kalle Virtanen

Vuoden Positiivisimmaksi Kainuulaiseksi valittiin vuonna 2012 sotkamolainen yrittäjä Kalle Virtanen. Kallen reipasta esimerkkiä voimme kaikki ilolla seurata ja ohessa mietteitä Kallelta itseltään. Miten valintasi Vuoden Positiivisimmaksi Kainuulaiseksi 2012 tuntui? Vieläkö muistatko fiilikset, kun sait onnittelusoiton?

– Kuulin asiasta puhelimitse, enkä uskonut moista kisaa olevan olemassakaan.

Minkä tekijän uskot vaikuttavan, että sinut valittiin? Mitä valinta on sinulle merkinnyt?

– Olen mielelläni ennemmin tekemässä kuin jätän tekemättä. Uskon että tämä tulkittaneen positiiviseksi asenteeksi. Kaikilta yrittäjiltä vaaditaan ennen kaikkea rohkeutta ja monesti järkisyyt ja liika analysointi saattavat kehottaa passiivisempaan toimintaan – rohkeus vain tehdä asioita tuottaa positiivisuutta

Mitä positiivista sinusta Kainuussa on?

– Vuokatin matkailijat, harrastusvaihtoehdot, organisaatioiden pienuus auttaa päätösten teossa

Minkälaisia ohjeita annat seuraajallesi Vuoden Positiivisimmalle Kainuulaiselle 2013? Minkälainen persoona ansaitsisi sinusta Vuoden Positiivisimman Kainuulaisen 2013 -palkinnon?

– Tekijä. Jokaisella meistä on ideoita, ja puhuakin osaa suurin osa – varsinainen toimeenpanija ja ideoiden toteuttaja saa minun ääneni

Ovatko asiakkaat muistaneet sinun valintaasi?

– Murusella on ollut onni päästä mukaan muutamiin valintoihin: Suomen paras kahvi -kilpailu 2012 tammikuussa on ollut ehkä huomatuin. Positiivisuus -valinta taitaa olla hyvä kakkonen. Myös Eeva -lehden poiminta mukaan ehdottomaksi taukopaikaksi on tuonut meille paljon uusia asiakkaita.

Vapaat terveiset

– Juo enemmän kahvia – se piristää kummasti, joka kerta.

Vuosi 2010: Leena Valtanen

Vuosi 2009: Minna Palokangas-Sirviö

Vuosi 2008: Heikki Kovalainen

Vuosi 2006: Arto Okkonen